miten voi olla niin hankalaa vain nousta sängystä ylös?

Väsyttää, muuten menee ihan hyvin. Joulu kotona pelottaa, entä jos mielentilani romahtaa - sitten kenelläkään ei ole hauskaa. Haluan, että kaikilla tulisi olemaan hyvä joulu, mutta entä jos uuvun, en jaksakaan enää hymyillä. Sairaudestani tiedetään kotona, mutta sitä ei ehkä ymmärretä. En halua käydä sisarusteni kanssa sitä keskustelua, että mikä siinä nyt on niin vaikeaa vain nousta sängystä ylös. 

Otan mukaani matikan kirjan, laskimen ja vihkon, voin helpottaa oloani matikalla. Sanoa kaikille, että menen nyt opiskelemaan - ei saa häiritä. Sitten lasken. Lasken kaiken pahan olon pois, tai en kaikkea. Osan, väliaikaisesti. 

Pitäisi siivota ennen lähtöä kotiin, en jaksa. Huomenna on lukion joulujuhla, en jaksa. Huomenna pitää nähdä sukulaisia, en jaksa. En jaksa mitään, väsyttää, mutten saa unta.

Tämän viikon olen kuitenkin olut suht ilonen, kaverini oli koko alkuviikon luonani ja se varmaan nostatikin mielialaani. Olen ollut jopa koulussa kaikkina päivinä, paitsi keskiviikkona. Keskiviikkona kuitenkin tein kotona paljon läksyjä ja koulutehtäviä. Sain myös lähetettyä virallisia viestejä ja hakemuksia, jes hyvä minä! Odotan jo lomaa, niin saa levätä.

Huomenna on terapia, odotan sitä kovasti. Haluan parantua. Kunhan löydetään minulle sopiva lääke ja uskallan kertoa menneisyyteni psykologille. Pitää avata haavat, jotka on ommeltu kiinni unohduksella. Jokainen tikki pitää irrottaa yksitellen. Ja se tulee sattumaan, se tulee repimään minua, mutta sen jälkeen ne parantuvat ja jäävät enää arpina muistuttamaan minua menneisyydestäni. 

vähän taukoo, pliis?

Tää viikko on ollu ihan hirvee. Oon ollu yhtenä päivänä koulussa, ahisti ihan vitusti siellä. Mulla ja Patrikilla on joku riitä menossa. vittu kun jaksa nyt mitään semmosta. Mun perhe on huolissaan musta. Iskä soitti kysyäkseen onko mulla kaikki ok ja miks en oos soittanu moneen päivään. Äiti soitti mut en vastannu, ei vaan jaksanu. Sisko on yrittäny kysellä miten menee ja käski ottamaan vitamiinit että tulee parempi mieli. vittu minäpä otan, niin sittenhän tää itsemurhan halu loppuukin. Psykologi käynti oli keskiviikkona, mun psykologi on ihana. Sain kerrottua mun lapsuuden synkimmistä ajoista jo vähäsen. Kerroin niistä ajoista, jolloin äiti joi ja jätti mut kotiin yöks ku se ite lähti kapakkaan. Pää on täynnä asiaa mut en saa niitä ulos. Pelottaa. Itsetuhoset ajatukset on ollu ihan hitosti pinnalla.. Teki mieli viiltää ranteet auki ja kuolla pois. Olin jo googlaamasssakin saako mun unilääkkeillä tehtyä yliannostusta. 

Aloin miettimään miten pahalta se tuntuis iskästä, joten pääsin jotenkin irtautumaan ajatuksesta. 

En uskaltanu kertoo mun psykologillekkaan itsemurha-ajatuksista, koska se sano että mä vaikutan älykkäältä - ja eihän älykkäät ihmiset mieti itsemurhaa. 

En enää osaa mitään. Haluan johonkin osastolle hoitoon, rauhottumaan. Satutan vaan mun lähimmäisiä. Joulukin on tulossa, miten voin olla ilonen viikon putkeen kotona? Koulukin on ihan perseellään, en osaa. En uskalla mennä kouluun, kun oon aina ulkopuolinen. Kotona yritän kysellä sitten muilta viestillä kotiläksyjä ja tunnin tehtäviä, mut se tuntuu tosi tungettelevalta. Kysyin jo äikänopeltakin tehtäviä enkä viitsisi enää uudelleen kysyä. Tuntuu nololta kysyä mitä pitää tehdä. Jos kerta ei ole koulussa itse paikalla, niin saa kärsiä siitä että ei saa kuulla kotitehtäviä. 

Kaks viikkoo sit Patrik sano mulle kesken seksin, että se rakastaa mua. miks? Olin vaan hiljaa enkä vastannu. Seksin jälkeen meinasin alkaa itkemään, se ei onneks huomannu sitä. 

Viikko sit Pate tuli mun luo kännissä ja suutuin sille, tai suutuin itelleni, en tiiä. Kysyin miks se sano rakastavansa mua, vastas et se on totta. Mut ei se oo, sanoo vaan niin että sais pesää. Heitin sen pihalle mun kämpästä. Sit join kännit, se soitti mulle ja nähtiin uuestaan. Keskustelu loppu siihen että ymmärrettävästi kaikki on mun vika, koska mulla on masennus ja mut oon raiskattu. Viimesin mitä kuulin oli "ei tarvii enää sitten jutella." Ok.

Otin alle vielä vähän enemmän känniä ja panin mun entistä friends with benefitsiä. 

Tällä viikolla mitä ollaan Patrikin kanssa keskusteltu viesteillä, niin mä oon paska ihminen. Sitä vitutti, kun en kerro mikä mulla on. Kaikki on nyt sit varmaa siitä kiinni kerronko mikä mussa on vialla. No vittu kai se pitäs ymmärtää mikä mussa on vialla jos mut raiskattu ja vedän mielialalääkkeitä. 

Haluun Paten, mutten oo vielä valmis oikeeseen romanssiin, mitä Disney-leffois on.

En mä haluu kuolla, haluun vaan vähän paussia elämästä.