Hengissä vielä. Tosin nyt myös fyysisesti haavoittunut. Sorruin monen vuoden jälkeen taas viiltelyyn, mutta se helpotti. Oon ihan kujalla. Hain tänään jatkuvassa haussa kouluun, johon hain jo viime syksynä, mutta silloin en uskaltanut vielä ottaa opiskelupaikkaa vastaan. Nyt aion ottaa.
Haluan parantua, ja nyt mulla on myös motivaatiota siihen juurikin tuon opiskelupaikan ansiosta! Haluan päästä ennen syksyä siihen kuntoon, että voin muuttaa ko. koulun perässä toiselle paikkakunnalle! Oon miettinyt jo lapsesta asti, että haluan opiskella sitä alaa, mutta painostuksen vuoksi hain kuitenkin lukioon ysin jälkeen. Nyt pystyn myöntämään itselleni, että tuo lukioon meno ja "hikke"- juttu oli vaan pelkkää showta. Tietenkin hyvää siinä oli se, että yläasteelta lähdin suht, hyvillä arvosanoilla, mutta henkistä puoltani se raasti senkin edestä...
Odotan torstain terapiaa todella paljon. Monena iltana on tuntunut kuin haluaisi vain soittaa ambulanssin ja sanoa "nyt en enää vain jaksa." Pitäisi kertoa psykologille asioita, joita en edes haluaisi sanoa ääneen. Lapsuuden paskoimmista ajoista ja hyväksikäytöstä. Vittu.
Pelkään, että jos en sano noista nyt psykologille, niin se toteaisi minut terveeksi ja päästäisi lähtemään. En haluaisi järkyttää häntä, en haluaisi tuottaa hänelle tunnetta, että ei olisi osannut tehdä työtään. Pidän terapeutistani todella paljon ja hän tosiaankin osaa hommansa! En vain tiedä miten kertoa. Luulen, että hän pitää minua vahvana tyttönä, joka pärjää omillaankin.
Olen ollut monta viikkoa pois koulusta, onneksi siihen puututtiin ja mun lukujärjestystä vähän helpotettiin. Silti, en senkään jälkeen käynyt kuin ensimmäisellä tunnilla. Tänä aamuna olisin jopa halunnut lähteä kouluun!! En vain pystynyt nousemaan sängystä ylös. En vain pystynyt, vaikka kuinka yritin.
Loppuun haluan sanoa, että KIITOS ihanista kommenteista ja blogeistanne, joista olette kertoneet minulle! Katson kyllä kaikkien blogit ja vastailenkin kommentteihin voimieni mukaan <3
