maanantai 22. heinäkuuta 2019

rappiolla 200km päästä kotoa

Asun nykyään uudella paikkakunnalla. Tunnen täältä kaksi sukulaista, he ovat todella läheisiä mulle. Seurustelen myös ihanan jätkän kanssa. Koulu alkaa ensikuussa, oon hyvin motivoitunut opiskeluun. Se on amis, ala on 99% todennäkösyydellä se oiikea mulle. Vois kuvitella, että kaikki on hyvin. Teoriassa kaikki onkin hyvin. Masennus vaan ei parane itsestään.


Haluan kovasti tehdä asioita! Haluaisin juosta hämärän aikaan hiekkateitä pitkin; haluaisin mennä piknikille poikaystäväni kanssa ulos, syömään mansikoita sekä haluaisin kokata joka päivä hyviä ruokia. Mä niin haluaisin... 

Mä en vaan jaksa.

Lääkkeet tekee mulle rytmihäiriöitä, oksettaa ja pyörryttää, väsyttää, päähän sattuu, raivo- ja itkupuuskia tulee joka päivä. Mitään fyysistä syytä näille ei ole löydetty, se johtunee masennuksesta. 

Mulla ei ole vielä edes terapiakäyntejä saati traumaterapiaa alotettu. Pitäis jaksaa soittaa sairaalaan, että mikä kestää. Rahahuoliakin on, menetin just 1500e , kun hölmöilin takuuvuokrien kanssa. En tiiä millä maksan ens kuun vuokran, en tiiä mitä syön ruuaks. 

Haluan vaan hoitoon, en osastolle vaan hoitoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

jätä kommentti

hämmentyny

Ompahan taas ollu elämä. Mulle tehtiin pahaa ja sit mut iskettiin laitokseen. Onneks pääsen jo toukokuussa takas kotiin, kun täytän 18 <3...