Mulla oli unelma, unelma jonka vuoksi mun piti jaksaa, josta kerroin julkisesti kaikille. Kirjoitin ennenkin blogia. Se oli hyvänolon blogi. Tsemppausblogi. Blogi, joka on nyt vaipunut hiljaisuuteen. Edellisen blogini lukijat luulee mun varmaan olevan supersankari, joka jaksaa kantaa kaiken paskan itsellään. Joka ei koskaan luovuta ja jaksaa aina. Mutta mä en jaksanutkaan. Eikä ne lukiat sitä tiedä, että mä murruin. Ne vaan kyselee, että "milloin uutta tekstiä?"
Mun isosisko on juuri sellainen, se luulee että mä en murru yhestäkään vastoinkäymisestä. Se sattuu. Kun kerroin, että sain masennusdiagnoosin, vastaus oli että "alat ulkoilemaan enemmän ja syöt kunnolla nii se menee ohi." Kumpa se olisikin niin helppoa, mutta kun pelkkä ovesta ulos astuminen pelottaa.
Kuinka ikinä voin kertoa julkisesti että mulla on masennus? Kuinka voin sanoa että en jaksanutkaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
jätä kommentti