Tahon lopettaa ne mielialalääkkeet. Oon kokoajan tosi väsyny, noh oon ollu viimeset parivuotta kokoajan tosi väsyny, mutta nyt ensaa enää unenpäästä kii. Kauhee tunne kun väsyttää vitusti mut ei vaan saa nukuttua. Ennen lääkkeitä pystyin nukkumaan kolmen tunnin päikkärit ja silti illalla mennä aikasin nukkumaan. Mulla on ylihuomenna psykiatri ja aion sanoo etten haluu enää syyä niitä.
Oon miettiny mitä haluun elämältäni... Oon vähä sekasin sen suhteen mut ehkä mä oon löytämässä jotain suuntaa. Kai. Haluun, tai okei en taho käyttää haluta- sanaa... Voisin ehkä tulevaisuudessa tehä töitä lain parissa, tai jotain sen tyyppistä. Ehkä asianajaja. Tai sitten jokin raha-asiantuntija vaikka sijotusneuvoja? En tiiä. Jotain semmosta missä kuletaan hienoissa vaatteissa ja kannetaan salkkua.
Ennen tätä mun masennuksen paljastusta olin kiinnostunu matematiikasta ja fysiikasta. Fysiikasta oon vieläkin TODELLA kiinnostunu, mutta mitäpä teet fysiikan alalla jos et osaa matikkaa. En nimittäin osaa sitä. Lukion fysiikasta en tiiä, kun sitä meillä ei oo vielä ollu yhtään kurssia. Uskon kuitenkin että valitsen yhteiskuntaopista ja fysiikkasta kaikki maholliset kurssit. Kemiaakin varmasti aika paljon. Mulla on pitkä matikka ja tuntuu et se on tosi hankalaa, tai sit pitäis vaan harjotella enemmän. Ja sehän se vasta on hankalaa masennuksen kanssa. Ei oo motivaatiota, koska jos epäonnistun jossain laskussa, niin alkaa vituttamaan ja sit vituttaa koko päivän. Ja se saatanan ahistus... Varsinkin matikan tunnilla jos epäonnistuu, niin ahistus on aivan ylitsepääsemätöntä koko loppupäivän, sen takia on helpompi olla vaan aukasematta matikan kirjaa.
Oon vaan niin väsyny. Toissayönä en saanu unta ja, kun nukahin aamuneljältä, niin skippasin kaikki herätykset. Vittu. Olisin sillon oikeesti halunnu mennä kouluun, koska mulla oli kemiaa ja tykkään siitä tosi paljon. Mulla on sitäpaitsi koeviikko parhaillaan menossa ja voin sanoo että en tuu pääsemään yhestäkään kokeesta läpi. Kyllä mä kemian kokeeseen oon lukenu, kerran. En vittu selviä. Tai kyllä mä selviän.
Tarviin ihmiskontakteja. Mä asun yksin ja saattaa olla monta päivää putkeen kun en nää ketään, en vittu yhtäkään ihmistä. Ja mun isosisko vielä luulee, että tykkään asua yksin - no vittu en tykkää. Jos saan kokeesta alle kasin, niin oon maailman paskin ja laiskin ihminen mun siskon mielestä. Sen takia en haluu kertoo sille enää mitään mun suunnitelmia, koska pelkään et sen takii tulee kauheet paineet ja sit jos epäonnistun jossakin ihan pikkuasiassa ni romahan.
Haluisin vaan olla ihan normaali teinityttö, jonka suurin murhe on katkennu kynsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
jätä kommentti